Murtomaahiihto


Posio Lappi Lapland Snow Lumi Hiihto Skiing Cross-country skiingEnsilumen hiihtopaikkaa ei tarvitse etsiä Posiota pohjoisempaa. Lumi peittää Posion maastot keskimäärin loka-marraskuun vaihteesta toukokuun puoleenväliin, mikä mahdollistaa talviset olosuhteet parhaimmillaan jopa 200 päivänä vuodesta.

Kotivaaran, Kirintövaaran, Riisi- ja Karintunturin sekä Posiojärven hiihtomaastot tarjoavat murtomaahiihtoon erinomaiset mahdollisuudet sekä kuntoliikkujille että aktiiviurheilijoille. Lisätietoja Posion latutilanteesta antaa myös Posion Pyrinnön hiihtojaosto.

Maastohiihtolatuja on Posiolla 48 km, joista  valaistuja latuja on 23 km. Kevättalvella parhaimman hiihtosesongin aikana hoidettujen latujen määrä kasvaa noin 70 kilometriin, kun järvien jäillä kiertävät aurinkoiset kevätladut avataan. Talven huurteisiksi koristamille Kari- ja Riisitrunturille vievät elämykselliset erämaaladut.

Hiihtoreitit Karitunturille lähtevät Kirintövaarasta ja kuntakeskuksessa sijaitsevasta Kotivaarasta, Pentik-mäen vierestä. Reitit Riisitunturille lähtevät Tolvasta, Syrjälahden parkkipaikalta tai Herkkupuoti Korpihillan pihasta. Tarkempia tietoja Posion hiihtoladuista saat latukartasta, joka löytyy sekä sähköisessä että paperimuodossa muun muassa Posion matkailuneuvonnasta Pentik-mäeltä.

Posion murtomaahiihtomahdollisuudet


Koko hiihtokauden huolletut ladut


1. Posion taajamassa on Kotivaaran valaistu kuntorata-latu (5 km), jonka lähtöpiste on urheilukentällä. Reitti kulkee Pentik-mäen kautta Kotivaaraan ja takaisin urheilukentälle. Osa valaistusta reitistä on meno-paluureittiä. Reitin varrella on hiihtomaa. Vuosittain urheiluseura Posion Pyrintö järjestää tällä ladulla kansalliset Posion Pentik-hiihdot. Kotivaaran reitti sopii vaativalle kuntohiihtäjälle jyrkkien mäkiosuuksiensa vuoksi.

2. Kotivaaran ladulta, Pentik-mäen ja kuplahallin alueen välimaastosta, lähtee edestakainen valaistu kuntorata-latu Kirintövaaraan. Tämän reitin pituus edestakaisin on 13 kilometriä. Reitti  sopii hyvin kuntohiihtäjän harjoituspaikaksi ja maasto on pääosin tasaista.

3. Kirintövaarassa on vaativa valaistu kuntorata-latu (3 km) kilpahiihtäjän harjoittelumaastoksi. Lisäksi reittiin yhtyy valaisematon kilpalatu (2 km).

Kaikki edellä luetellut reitit pidetään kunnossa latukoneella, ja niillä voi harrastaa sekä perinteistä että luisteluhiihtoa. Reiteille on hyvä lähteä hiihtomaan pysäköintialueelta Pentik-mäen läheltä. Muita hyviä lähtöpaikkoja ovat Lomakeskus Himmerki, Hotelli Kirikeskus ja stadionalue Kirintövaaran huipun tuntumassa.

Kevättalvella (helmi-huhtikuussa) huolletut ladut


4. Karitunturin hiihtolatu on edestakaisin 15km pitkä ja lähtee taajaman-Kirintövaaran valaistulta ladulta läheltä Kirintövaaraa. Tämä hiihtolatu sopii vaativalle kuntohiihtäjälle ja siinä voi hiihtää sekä perinteistä että luisteluhiihtoa.

5. Myös Turjanvaaran aurinkolatu lähtee taajaman-Kirintövaaran ladulta ja poikkeaa matkalla Lomakeskus Himmerkiin. Tämän kiertoreitin pituus on hieman yli 10 kilometriä ja myös siinä voi hiihtää molemmilla hiihtotavoilla.

6.Edellisten lisäksi kunnostetaan taajaman ympäristöön Posiojärven aurinkolatu helmikuun alusta lähtien. Tällä ladulla hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla ja myös koirien ulkoiluttaminen on sallittua. Posiojärven aurinkoladun pituus on 16 km. Siihen on yhteys muilta laduilta hiihtomaan pysäköintialueen luona Pentik-mäen lähellä.

7. Kevättalvella kunnostetaan myös Tolvasta Riisitunturille johtava 7km pohjustettu hiihtolatu-ura, jonka reitti jatkuu Riisiltä Syrjälahden pysäköintialueelle, jonne matkaa on 4,5 km. Reitillä hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla.








Talviaktiviteetit

Laskettelu
Murtomaahiihto
Jääkiipeily
Moottorikelkkailu
Huskysafarit
Porosafarit
Ratsastusvaellukset




Latukarttoja:
Taikamaan ladut (pdf)
Riisitunturin ladut (pdf)

Latu ja lumitilanne-tietoa täältä.

Riisitunturin latuinformaatiota www.korpihilla.fi
puh. 0400 901 910

Kirintövaaran lumitilanne web-kamerassa:
http://posiokamera.fns.fi

www.flickr.com
Posio Lapin Taikamaa's items tagged with crosscountryskiing More of Posio Lapin Taikamaa's stuff tagged with crosscountryskiing